Minä en osaa elää, on liikaa jyrkkiä mutkia ja kaadun kaarteissa.
Mulla on ikävä kaikkea sitä mitä ei enää ole,
mä tahdon jonkun uuden romanssin,
mä tahdon rakastua palavasti, niin syvästi että se peittää kaiken tän tyhjän.

Mä oon tyhjäksi koverrettu, tää arki syö mun kuorenkin muru murulta. Mä en oo kohta enää mitään.
Tahtoisin niin kovasti ottaa yhteyttä siihen kesäromanssiin, josta olisi voinut tulla jotain jos olisin erilainen
jos olisin parempi ja viisaampi
mulla on ihan mieletön ikävä sitä ihmistä, me nähtiin kerran sen jälkeen ja tahtoisin taas.
Miksei ikinä saa vastakaikua kun tahtoisi sitä kaikkein eniten?
Sydän pakahtuu
tätä ikävää ja halua ja kuvien katselua kaikki illat.

Miksi mä oon niin huono ettei ketään kiinnosta?